perjantai 23. syyskuuta 2011

Kata Kärkkäinen kirjoittaa narsismista


Kuva: Tammi

Yllättävän hyvä on Kata Kärkkäisen romaani Jumalasta seuraava. Ystävä suositteli sitä, kun juttelimme narsismista. Kirja kiinnosti minua myös siksi, että Kärkkäistä, nykyistä Katariina Souria, ei aluksi hyväksytty Suomen Kirjailijaliiton jäseneksi, ei edes tämän kolmannen romaanin perusteella.

Kirjan päähenkilö vaatesuunnittelija Kiia valitsee: jatkaako liittoa tasaisen turvallisen Jarin kanssa vai tutustuako kiihottavan jännittävään Patrikiin.

Narsismin lisäksi kirja kertoo sisaruudesta, ystävyydestä ja äitiydestä sekä Kiian osakkuudesta yrityksessä. Oli virkistävää lukea nuoresta Helsingissä asuvasta naisesta, joka etsii paikkaansa elämässä.

Kärkkäinen liioittelee ja käyttää kliseitä mutta kuljettaa juonta sujuvasti ja kuvaa syvällisesti ihmisen kypsymistä. Henkilöiden käytöstä hän selittää heidän lapsuudellaan. Luultavasti Kärkkäinen on tutustunut sveitsiläisen psykiatrin C.G. Jungin ajatuksiin. Molemmat kertovat juonittelevasta Peter Pan -hahmosta ja ihmisen varjosta eli minuuden siitä puolesta, jota itse ei tunnista.

Paikoin kirjassa annetaan romaaniksi liian suoria elämänohjeita, lainopillisia neuvoja ja jopa ensiapuvinkkejä. Ne eivät kuitenkaan haitanneet lukemistani, koska kirjoittajalla on asiaa ja hän pani minut miettimään.

Hyviä tietokirjoja narsismista ovat Raimo Mäkelän Naamiona terve mieli ja Karyl McBriden Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä? : kuinka tytär voi toipua narsistisesta äidistä.

Terhi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti