keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Juliet, riisuttuna – kun tunteet hiipuvat ja syttyvät uudelleen



Englantilainen Nick Hornby (s. 4.4.1957) kirjoittaa ihmissuhteista humoristisen lämminhenkisesti ja todentuntuisesti. Monista Nick Hornbyn kirjoista tulee selkeästi ilmi hänen oma kiinnostuksensa musiikkiin ja jalkapalloon. Hornbyn vuonna 2009 ilmestynyttä romaania Juliet, riisuttuna (Juliet, naked) voi suositella erityisesti musiikkidiggareille.

Kirja kertoo lapsettomasta parista, joka on ollut yhdessä viitisentoista vuotta. Duncan on viimeisen päälle intohimoinen musadiggari, jonka suuri kiinnostuksen kohde on amerikkalainen muusikko nimeltä Tucker Crowe. Crowen perässä Duncan ja Annie matkaavat San Franciscoon asti katsomaan – siis ihan tosi – vessaa, jossa Crowe teki uransa lopettamispäätöksen. Ehkä Hornby tällä kuvauksella haluaa osoittaa, että fanittaminen voi saada välillä outoja mittasuhteita...

Näiden tapahtumien myötä Annie alkaa vähitellen pohtia, onko Duncanin pakkomielteisessä musiikkiharrastuksessa tai heidän yhteiselämässään mitään järkeä. Yllättävää on, että Tucker Crowesta tulee kuitenkin loppujen lopuksi tärkeämpi Annielle kuin Duncanille, tosin hieman erilaisella tavalla.

Hornbyn teos löytyy kirjastosta englanninkielisenä kirjana ja äänikirjana sekä suomenkielisenä kirjana.


Teksti: Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti