Kun on valinnut lukupiirikirjan, on aina jännittävää
odotella lukupiiriläisten kommentteja. Tammikuun kirjaksi valitsin
poikkeuksellisesti novellikirjan. Kirjassa on yksitoista jollakin tavalla
toisiinsa liittyvää novellia. Päähenkilö Nell kasvaa huolestuneesta
pikkutytöstä ailahtelevaksi nuoreksi naiseksi, joka tuntee itsensä sivulliseksi
kaikkialla. Kirjan tapahtumissa on Atwoodin mukaan vahvasti omaelämäkerrallisia
aineksia.
Ensimmäisen novellin nimi on Huonot uutiset. Myöhäistä
keski-ikää elävät pystyvät hyvin samaistumaan ikääntyviin Nelliin ja Tigiin ja
heidän aamutoimiinsa. ”Kaikkeen menee enemmän aikaa kuin ennen” toteaa Nell.
Pientä kremppaa tuntuu joka puolella kehoa ja Nell varmistaakin aina ensiksi
herättyään, että Tig onyhä hänen vieressään ja hengittää.
Seuraavassa novellissa hypähdetään Nellin lapsuuteen. Hän on
11-vuotias ja neuloo kuumeisesti valkoista vauvanneulesettiä. Lukupiiriläiseni
olivat tuohtuneita tavasta, millä lapsi joutuu ottamaan vastuuta aikuisten
asioista. Nell-tyttö pelkää äidin synnytyksen alkavan ennen kuin isä ehtii
kotiin työmatkalta. ”Isä aina luuli, että osasin enemmän kuin todellisuudessa
osasinkaan”. Isä luuli Nelliä tyyneksi ja rohkeaksi vaikka Nell oli kauhuissaan.
Mutta novellin lopussa murrosikäinen Nell nousee kapinaan: ”Ei se ole minun
lapseni. En minä sitä synnyttänyt, vaan sinä, äiti”. Lukija helpottuu ja
tuntee, miten Nell kykenee vapautumaan liian suuresta taakastaan.
Novelli Monopoli kertoo ajasta, jolloin Nell alkaa
seurustella naimisissa olevan Tigin kanssa. Omituiseksi kuvion tekee se, että
ex-vaimo Oona järjestää Nellin ja Tigin tapaamisen ja ”sallii” näiden
parisuhteen. Aluksi Nell tuntee (ihan syystä) olonsa vieraaksi ja
ulkopuoliseksi joutuessaan pakenemaan kodistaan Tigin poikien saapuessa
viikonlopuksi isän luokse. Pikku hiljaa Nell saa itselleen omaa tilaa mutta
joutuu kuitenkin sopeutumaan muiden odotuksiin. Lukupiiriläiseni pohtivat
jälleen, kuinka Nell on lapsuudesta asti toteuttanut kaikkien muiden kuin omia
haaveitaan. Konkreettisesti tämä tulee esiin, kun Nell saa hoitaakseen
monilukuisen määrän kotieläimiä. Mutta tällä kertaa Nell ei aio paeta.
Itselleni mieluisimpia ovat kirjan viimeiset novellit.
On kuin kirjailija sanoisi: ”Tule, istu tähän viereeni”. Sitten hän vie minut
matkalle yksinäisyyteen, menetykseen ja vanhenemiseen. Aikakaudet, näkökulmat
ja osittain myös henkilöt vaihtuvat, mutta voin täyttää aukkopaikat
kuvittelemalla ne. Margaret Atwoodia on sanottu taiturilliseksi
sanankäyttäjäksi ja kriittiseksi näkijäksi. Ainakin tämä kirja saa lukijan
etsimään kirjaston hyllystä lisää atwoodeja. Kristiina Drews onnistuu
mielestäni suomennoksessa hyvin.
Päivikki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti