Salamurhaajien aika

Henry Miller : Salamurhaajien aika. Proosallinen tutkielma Rimbaud´sta.

Aluksi pieni muistelu siitä, kuinka tutustuin ensimmäisen kerran herroihin A. Rimbaud ja H. Miller. Eräällä menneellä vuosikymmenellä, loppusyksystä, perehdyin käsitteisiin "ottaa ritolat" tai "hatkat". Hieman näiden tapahtumien jälkeen ryhdyin tutkimaan, mitä oikeastaan olinkaan tullut tehneeksi. Paljastui, että ritoloitten tai hatkojen ottaminen ei ollutkaan mikään uusi ilmiö. Ensimmäiset ritolat oli otettu kuumana ja kiihkeätempoisena kesänä 1928 Hollannissa ja sen jälkeen ritoloitten ottaminen oli muuttunut melko rutiininomaiseksi. Hatkoja oli otettu läpi historian ja touhussa alkoi olla jo banaaliuden merkkejä. Pian tämän jälkeen korviini kantautui huhuja henkilöstä, joka olisi "tehnyt rimbaudit". Selvittelin asiaa ja paljastui, että ritoloilla, hatkoilla ja rimbaudien tekemisellä on vahva yhteys keskenään ja että edelliset ovatkin ainoastaan suomalaiseen kansanluonteeseen sopivaksi räätälöity karvahattuversio jälkimmäisestä. Mutta maailma ei suinkaan pysähtynyt tähän, vaan tapahtumat jatkoivat vyörymistään yhtenä kuohuvana kymenä. Minulle selvisi, että rimbaudit voi tehdä myös käänteisesti! Kyseessä on luonnollisesti "millerien riuhtaiseminen" tai, mikäli halutaan käyttää historiallisesti ensimmäistä merkittävää käänteistä rimbaudien tekemistä, "gauguinien tempaiseminen". Universumin salat alkoivat paljastua! Tai ainakin olin astunut idiomien ja sekavien analogioiden huumaavaan maailmaan.

Muutama asiatieto edellisen kappaleen "pakkomielle matkaan minut ajoi hatkaan" -tyypin ihmisistä selventänee kokonaiskuvaa:

Arthur Rimbaud (1854-1891) oli ranskalainen runoilija, joka kirjoitti hyvin nuorena muutamia kuolemattomia (tai pitkäikäisiä) runoja, mutta kyllästyttyään tuurijuoppouden sävyttämään elämäntapaansa Pariisissa lopetti kirjailijanuransa noin 20-vuotiaana ja häipyi paikalta kerta kaikkiaan ja ehdottomasti (eli sanalla sanoen jätti entisen elämänsä kokonaan taakseen). Hän vietti loppuelämänsä suurimmaksi osaksi Afrikassa hankkien elantonsa sekalaisilla töillä mm. kauppaamalla aseita Etiopiassa kasvaen samalla vähitellen myyttiseksi henkilöksi.

Henry Miller (1891-1980) oli amerikkalainen kirjailija, joka hankki elantonsa sekalaisilla töillä New Yorkissa mm. kauppaamalla vaatteita, mutta kyllästyttyään amerikkalaisen yhteiskunnan ilmastoituun painajaiseen häipyi paikalta kerta kaikkiaan ja ehdottomasti (eli sanalla sanoen jätti entisen elämänsä kokonaan taakseen) ja muutti 39-vuotiaana Pariisiin. Hänen loppuelämäänsä kuuluivat keskeisesti mm. myytin rakentaminen itsestään, nuoret naiset ja periodialkoholismi. Myytin rakentamiseen liittyen hän kirjoitti joitain pitkäikäisiä (tai kuolemattomia) romaaneja.

Paul Gauguin (1948-1903) oli ranskalainen taidemaalari, joka hankki elantonsa sekalaisilla töillä Pariisissa mm. kauppaamalla osakkeita. Kyllästyttyään vaimonsa ja vaimonsa suvun massiiviseen nalkutukseen hän häipyi paikalta kerta kaikkiaan ja ehdottomasti (eli sanalla sanoen jätti entisen elämänsä kokonaan taakseen) ja muutti 43-vuotiaana Etelämerelle. Hänen loppuelämäänsä kuuluivat keskeisesti mm. myytin rakentaminen itsestään, nuoret tytöt ja dipsomania. Myytin rakentamiseen liittyen hän maalasi joitain kuolemattomia (tai pitkäikäisiä) teoksia.

Ville Ritola (1896-1982) oli suomalainen juoksija, joka hankki elantonsa sekalaisilla töillä mm. New Yorkissa kirvesmiehenä. Kyllästyttyään Amsterdamin olympiakisojen 5000 metrin juoksussa muiden taktikointiin hän häipyi paikalta, 32-vuotiaana, kerta kaikkiaan ja ehdottomasti (eli sanalla sanoen jätti Lentävän suomalaisen kokonaan taakseen) ja voitti kilpailun. Hän ei kirjoittanut tai maalannut yhtään kuolematonta (tai pitkäikäistä) teosta eikä itsestään myytin rakentaminen kiinnostanut häntä yhtään.

Ja sitten viisi virkettä itse kirjasta. Kirjan alaotsikossa Henry Miller vihjaa kirjoittavansa proosallista tutkielmaa Arthur Rimbaudista, mutta tosiasiassa hän tekee suurimmaksi osaksi tutkielmaa omasta itsestään kuten hänellä tapana on useimmissa kirjoissaan. Kirja on n. satasivuinen, joten Millerille tyypillinen hämärä monisanaisuus, tarkoitukseton maalailu ja yleinen tyhjäkäynti ei ennätä uuvuttaa, koska vastapainona on myös runsaasti teräviä huomioita ja kommentteja. Millerin tyylikeinona oleva innostuneisuuden illuusion luominen onnistuu kääntämään kirjan yleisilmeen selvästi positiiviseksi. Miller kokee Rimbaudin hengenheimolaisenaan ja etsii vastaavuuksia heidän lähtökohdistaan, asenteistaan ja elämänvaiheistaan ja niitä myös runsaasti löytää. Miller toteaa Rimbaudin olevan ainoa kirjailija, jota hän kadehtii, ja väittää, että jos hän olisi lukenut Rimbaudia nuorena, hän ei olisi koskaan kirjoittanut riviäkään.

Mutta ketä tai mitä oikein ovat otsikon salamurhaajat ja mikä on heidän kohteensa? Näin Miller esipuheessa selväsanaisimmillaan: "Salamurhatyö, sillä sitähän se on, saavuttaa pian loppunsa. Kun runoilijan ääni kangistuu, historia menettää merkityksensä ja eskatologinen lupaus murtautuu ihmisten tietoisuuteen kuin uutena, pelottavana aamuruskona. Vasta kuilun partaalla huomaamme, että "kaikki mitä meille on opetettu on valhetta". Päivittäin saamme todisteita tästä musertavasta väittämästä: taistelukentältä, laboratoriosta, tehtaasta, lehdistä, koulusta, kirkosta. Elämme menneessä, meitä ravitaan kuolleilla ajatuksilla, kuolleilla uskomuksilla, kuolleilla tieteillä. Menneisyys meidät nielee, ei tulevaisuus. Tulevaisuus on aina ollut ja on – runoilijan."

Lasse