Elena - kertomus satunnaisesta kohtaamisesta



Kuva: Otava

Etsin kirjaston hyllystä jotain lomalukemista: kotimaista, ei aivan uutta, mutta silti

tutustumatta jäänyttä. Valitsin Joel Haahtelan kirjan Elena.



Kansikuvassa on utuinen puistonäkymä, kirjassa lyhyitä lukuja, sivuja reilut sata. Nopealukuinen, ajattelin. Niinhän se olikin, mutta vaati silti palaamista jo luettuun, lauseiden uudelleen maistelua, kielestä

ja tunnelmasta nauttimista.

Joel Haahtelan pienoisromaani Elena kertoo kahden ihmisen, miehen ja naisen, satunnaisesta kohtaamisesta.

Nousen raitiovaunuun taloni edestä ja jään pois seitsemännellä pysäkillä. En tiedä miksi jäin sinä päivänä pois jo viidennellä pysäkillä. Olen miettinyt selitystä, mutta turhaan. Ehkä vain erehdyin.

Oli tammikuun kahdestoista päivä. Lähes vuoden ajan mies seuraa naista – tämän tietämättä. Siihen hänet ajaa pakonomainen tarve nähdä nainen, tarkkailla häntä, tuntea hänen olemassaolonsa.Kesällä nainen istuu torin laidalla ja lukee. Mies tarkkailee häntä sivummalta. Kirja unohtuu portaille ja mies ottaa sen mukaansa. Kirja on Dostojevskin Idiootti ja sisäsivulle on kirjoitettu nimi: Elena. Nimi tarkoittaa kreikan kielellä soihtua tai kuuta. Onko nainen tarkoitettu valaisemaan miehen elämää?

Kesällä Elena katoaa. Mies näkee paljon vaivaa tavoittaakseen hänet. Lopulta hän kuulee, että nainen on lähtenyt kesätöihin rannikolle. Pakkomielteisesti mies seuraa naista sinne – vain nähdäkseen hänet vaivihkaa kerrossiivoojana lomanviettopaikassa.

Syksyllä Elena istuu kahvilassa odotellen tapaamista. Mies hakeutuu hänen pöytäänsä ja kertoo odottavansa seuraa hänkin – vaimoaan Gretaa, joka kuoli edellissyksynä. ”Kun on ollut naimisissa viisikymmentä seitsemän vuotta, niin joistain asioista ei pääse eroon”, mies selittää. Mutta tammikuun kahdennestatoista päivästä hän ei kerro. Eikä siitä, että tuona päivänä Elena pelasti hänet.

Joel Haahtela on vuonna 1972 syntynyt kirjailija ja lääkäri. Hän on palkittu Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnolla, samoin Suuren suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinnolla. Haahtela on ollut ehdokkaana Finlandia-palkinnon saajaksi Elena-romaanin lisäksi myös romaanilla Katoamispiste. Romaanit Perhoskerääjä ja Elena on käännetty saksaksi.

Minulle Joel Haahtela oli positiivinen kirjailijatuttavuus. Pienoisromaani miellytti vähäeleisellä tyylikkyydellään. Kirja on rauhallista, soljuvaa, yksinkertaisuudessaan kaunista kieltä. Se kertoo ikävästä, menetyksestä ja melkein periksi antamisesta. Kirjailija on haastattelussa kertonut uskovansa ”selittämättömään, siihen että asioiden takana on jotain monimutkaista ja kaunista, toisin sanoen mystistä”.

Muistan, että aiemmin minulta on jäänyt kesken Haahtelan toinen kirja. Ehkä se ei ole sillä hetkellä osunut oikeaan aikaan ja tunnelmaan. Jos jokin kirja ei imaise heti mukaansa, siihen saattaa silti jäädä henkisesti kiinni. Hyllyn ohi kävellessä kirja aivan kuin pomppaa näkyviin. Omalla kohdallani näin on käynyt aiemminkin. Elenan luettuani minun lienee palattava keskenjääneeseen Haahtelan kirjaan – jospa nyt olen jo valmiiksi virittynyt kirjan vaatimaan tunnelmaan.

Aira