Jäähyväiset moniarvoiselle Berliinille

Oikeastaan ei ole mikään ihme, että brittiläinen kirjailija Christopher Isherwood kiinnostui kypsällä iällä hinduismista. Itämaisen oloinen kiihkottomuus näkyy jo hänen tunnetuissa 1930-luvun töissään. ”Minä olen kamera, suljin avoinna, täysin passiivinen, tallentava, en ajatteleva”, kirjoittaa Cabaret : jäähyväiset Berliinille -kirjan alussa sen kertoja, Isherwood-niminen mies. Tästä on kaukana länsimainen halu visioida, kehittää ja muuttaa, puhumattakaan vikojen etsimisestä tai tuomitsemisesta.
Isherwood lähti 1920-1930-lukujen taitteessa Britanniasta Berliiniin etsimään vapautta ja kauniita poikia. Kymmenen vuotta myöhemmin se tuskin olisi juolahtanut hänen mieleensä. Cabaret-kirja on suomennos Isherwoodin Berliini-episodeista, alkuperäiseltä nimeltään Goodbye to Berlin. Cabaret-nimi tulee tietenkin samaan aineistoon perustuvasta Broadway-musikaalista ja Hollywood-elokuvasta.

Kirjan kauppaaminen elokuvan nimellä ja Liza Minellin kuvalla on vähän halpaa ja jopa harhaanjohtavaa: kyseessä on kaksi aivan eri tarinaa, yhteistä ovat vain muutamat henkilöt ja aikakausi. Osittain Cabaret-elokuvan tarina sitä paitsi pohjautuu Isherwoodin romaaniin Mr Norris changes trains, jota ei jostakin syystä ole koskaan suomennettu. Goodbye to Berlinkin sai sen kunnian vasta 1970-luvulla elokuvan imussa. Ehkä Isherwoodin tarinat eivät sitä aikaisemmin olisi oikein suomalaiseen henkiseen ilmastoon sopineetkaan.

Kaikista ansioistaan huolimatta elokuva jättää silotellun jälkimaun Isherwoodin tekstiin verrattuna. Isherwoodin episodit muodostavat enintään löyhästi yhteen limittyvän kokonaisuuden tai kollaasin henkilöitä ja satunnaisenoloisia tapahtumia.

Kirjan kertojan tapaamat ja kuvaamat berliiniläiset ovat jokainen jotenkin epäonnistuneita, syrjässä omasta elämästään ja maailman menosta. Nuoret, menestyvät miehet ovat onnettomia, usein ongelmallisen seksuaalisuutensa vuoksi. Homoseksuaalisuutta ei koskaan mainita suoraan, mutta homoeroottinen lataus on esimerkiksi tarinassa Rügenin saarella (Kesä 1931) piukea kuin Tom of Finland -miehen housunpuntti. Varakkaan Bernhard Landauerin kohtalon sinetöi sukupuolinen suuntautuminen yhdistyneenä juutalaiseen syntyperään. Vähemmästäkin saattoi parhaassa iässä oleva mies kuolla ”sydänkohtaukseen” 1930-luvun Saksassa.

Ja sitten on tietenkin Sally Bowles, kullankaivaja uransa alussa. Pohjimmiltaan Sally on ehkä vielä viaton tai yksinkertaisesti vain vähän yksinkertainen. ”Asemaansa vielä vakiinnuttamattomaksi puolimaailmannaiseksi hänellä tuntui olevan hämmästyttävän vähän liiketajua tai tahdikkuutta”.

Yhteiskunnallisia ääripäitä edustavat juutalainen liikemiessuku Landauerit ja Nowakit, köyhä työläisperhe, jota kirjan takakannessa mainitaan neuroottiseksi. Minusta neuroottisia ovat lähinnä Landauerit, Nowakit ovat vain oppimattomia ja köyhiä, siitä kaikki ongelmat. Perheessä on tuberkuloosia ja alkoholismia. Perheen pojista toinen, kunnollinen, kannattaa fasismia, ja toinen on rikkaiden poikaystäviensä rahoilla vetelehtivä pikkurikollinen. Köyhyys ja suuret tuloerot aiheuttavat sairautta, rikollisuutta, aatteellista radikalisoitumista ja sosiaalisia ongelmia, sen Isherwood rekisteröi vakuuttavasti.

Vaikka on Isherwoodinkin kameralla suuntansa, jos linssi pyrkiikin värittömyyteen. Kolmannen valtakunnan eliitistä se pysyttelee kaukana. Ne kuvatut, joilla on natsisympatioita, näytetään yksinkertaisina, harhaanjohdettuina tai sitten hyötyä tavoittelevina pragmaatikkoina. Miellyttävää, älykästä natsia ei Isherwoodin Berliinissä ole.

Maileena