Pelit elämän peilinä

Tunnustan.

Epäilen minulla olevan eri lähtökohta kirjan lukemiseen kuin useimmilla blogin lukijoilla.

Ensikosketus Super Marioon tuli vastaan kolmen neljän ikävuoden tietämillä, sen jälkeen tutustuin tietokoneella pelaamiseen ja noin seitsemän vanhana viattomat sormeni koskettivat pleikkariohjainta ensimmäistä kertaa.

Riitti oli valmis. 

Loppuvuodesta 2018 julkaistu Pelit elämän peilinä on mm. Pelit-lehteen kirjoittavan Aleksandr Manzosin toinen kirja, joka kertoo meille miten pelit liittyvät elämäämme, mikä niissä kiehtoo ja miksi ne ovat niin merkityksellisiä. Kirja lähtee liikkeelle pääkysymyksestä: mitä väliä peleillä on. Tämän jälkeen pelejä käsitellään eri näkökulmista; haasteen, tarinan, etiikan, ihmetyksen, paon ja simulaation kautta. Mitä pelit voivat opettaa meille, miten näemme maailmamme niiden läpi? Mitä Dark Soulsin anteeksiantamaton vaikeus voi antaa?

Onko simulaatiossa tärkeämpää lisätty todellisuus vai yhteisö sen ympärillä - eli kiehtooko Pokémon Go:ssa uudelleenkäsittelyn saanut kotiseutu, vaiko stopeilla pysähtyminen, saleilla otteleminen ja omien poksujen kehittyminen. Miten pelejä luetaan ja miten pulmapeleissä voi nähdä itämaisia filosofioita?

Kirja käyttää esimerkkeinä niin vanhoja, kuin uudempiakin pelejä, yksinpelattavista, pienistä indie-peleistä  satojen tuhansien pelaajien EVE Onlineen, jossa tehtäviä diplomaattisia peliliikkeitä ja sotasuunnitelmia pohditaan verkon ulkopuolella, omalla kielialueella ja salassa muilta.

Manzosin tyyli kirjoittaa on yleistajuista ja avartavaa. Kappaleet on jaoteltu hyvin, ja esimerkit ovat kirjoitettu auki. Tekstissä mainituista peleistä saa hyvän mielikuvan, vaikkei olisi ko. teoksiin koskenutkaan. Omalla kohdalla kirja syvensi aiempaa tietämystä, mutta uskon sen avaavan pelien maailmaa myös niille, jotka eivät omista passia pikselimaailmaan.

Teksti: Lauri