maanantai 1. heinäkuuta 2019

Esittelyssä Lucia Berlin


Lucia Berlin oli amerikkalainen kirjailija. Hänet tunnetaan hittiromaaneistaan Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia sekä Siivoojan käsikirja 2: Tanssia ruusuilla. Berlin oli siitä erikoinen kirjailija, että hän on tullut laajemmin tunnetuksi vasta kuolemansa jälkeen julkaistuista kirjoista. Kirjailijahan kuoli 13 vuotta ennen Siivoojan käsikirjan ilmestymistä vuonna 2017.

Berlin syntyi Alaskassa Yhdysvalloissa, mutta asui useita vuosia Meksikossa ja Chilessä. Vuonna 1954 hän pääsi opiskelemaan New Mexicon yliopistoon. Hänen opiskelukavereihinsa kuului mm. kirjailija Ramon Sender, joka innoitti Berliniä aloittamaan kirjoittamaan. Toinen Berlinin kirjailijauran kannalta tärkeä merkkihenkilö oli runoilija Edward Dorn, johon hän tutustui valmistuttuaan yliopistosta.

Berlin työskenteli elämänsä aikana mm. siivoojana, opettajana, sairaanhoitajana sekä Coloradon yliopiston professorina. Useat novellit perustuvat kirjailijan omaan elämään, mutta eivät kuitenkaan ole omaelämänkerrallisia. Berlin kerkesi julkaista kolme laajempaa novellikokoelmaa elämänsä aikana: Homesick (1991), So long (1993) ja Where I live now (1999). Novelleissa näkyy hänen värikäs ja vaiherikas elämänsä. Aiheita hän ammensi lukuisista asuinpaikoistaan, lapsistaan, puolisoistaan ja työpaikoistaan. 

Kirjailija sairasteli lähes koko elämänsä ajan. 10-vuotiaana hän sairastui skolioosiin ja koko aikuisikänsä hän kamppaili alkoholismin kanssa. Berlin kuoli keuhkosyöpään 68-vuotissyntymäpäivänään vuonna 2004.

Berlinin tuoreimman novellikokoelman Ilta paratiisissa suomennos ilmestyy syksyllä 2019.

Lähde: https://luciaberlin.com/#biography


Teksti: Maarit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti