torstai 19. heinäkuuta 2018

Lue minulle jotain hyvää

Jojo Moyesin rakkausromaani Kerro minulle jotain hyvää kertoo tapoihinsa kangistuneesta ja yksinkertaiseen elämäänsä tyytyneestä pikkukylän kasvatista, 26-vuotiaasta Louisa Clarkesta. Louisan elämä muuttuu nopeasti tämän jäätyä yllättäen työttömäksi pitkäaikaisesta työstään kahvilassa ja työllistyttyä uudelleen neliraajahalvaantuneen Will Traynorin henkilökohtaisena avustajana. Entisenä yritysjohtajana, naistennaurattajana ja hurjapäänä tunnettu Will ei tunne kipujen täyteisen ja rajoittuneen elämänsä olevan elämisen arvoista. Asiat mutkistuvat, kun työnantajaansa rakastunut Louisa kuulee tämän aikeista päättää elämänsä eutanasiaklinikalla Sveitsissä. Päättäväinen Clark aikoo kääntää rakastamansa miehen pään millä hinnalla hyvänsä tempautuen mukaan uusiin seikkailuihin sekä vakavien kysymysten äärelle. Louisan sekä muiden teoksen hahmojen pohdinta suurten eettisten kysymysten, kuten eutanasian, vammautumisen ja elämänmuutoksen, pohjalta haastaa myös lukijan pohtimaan samoja teemoja.

Louisan hahmo on mielestäni nähty päähenkilönä jo useita kertoja kevyissä ja humoristisissa rakkausromaaneissa: hieman homssuisena ja epävarmana neitokainen onnistuu punastelemaan lähes joka tilanteessa, joista tämä kuitenkin selviää terävän kielensä ja hyvän huumorintajunsa ansiosta. Kliseisyydestä huolimatta lukijan on helppo asettua suloisen Louisan asemaan altavastaajana. 

Willin ja Louisan hahmojen välinen kontrasti on helposti huomattavissa: Will on Louisaan verrattuna kokenut, älykäs ja itsevarma jopa kokemansa onnettomuuden jälkeen. Tämä ristiriitaisuus tuo kirjaan uusia ulottuvuuksia ja tekee mielestäni hahmojen välisestä suhteesta mielenkiintoisen.

Willin ja Louisan välinen suhde syvenee hiljalleen kylmän asiallisesta hoitosuhteesta ystävyydeksi ja rakkaudeksi. Mielestäni on kaunista, kuinka Louisa rakastuu katkeroituneeseen Williin enemmänkin ihmisenä ja hyvänä ystävänä kuin perinteisellä rakkausromaanien kuvaamalla romanttisella tavalla. Tällä tavoin teos erottuu genrensä muista edustajista: uskonkin romaanin viihdyttävän myös sellaisia lukijoita, joille perinteiset rakkausromaanit eivät ole mieleen. 

Moyesin romaanissa Kerro minulle jotain hyvää ennalta-arvaamaton ja koskettava tarina sekä kirjailijan kevyen humoristinen kirjoitustyyli tempaavat lukijan mukaansa. Teos sekä herkistää että viihdyttää lukijaa: itse sain lukea viimeisen kolmanneksen kyynelten läpi ja useiden hihitysten saattelemana. Kiihkeä juoni jaksaa pitää lukijan otteessaan, joten teos sopii yhtä lailla hyvänmielen iltalukemiseksi kuin kerralla ahmittavaksikin. Suosittelen teoksen luettavaksi ajatuksen kanssa nenäliinapakettia unohtamatta. ;)

Romaani saa seuraajakseen jo ilmestyneen jatko-osan Jos olisit tässä sekä elokuussa julkaistavan uutuuden Elä rohkeasti. Päätin tarttua sarjan toiseen osaan heti ensimmäisen luettuani saadakseni jatkoa Louisan tarinalle sekä lisää makupaloja Moyesin tuotannosta. Romaanista on tehty myös elokuva Me before you, joka ravistelee kirjan tavoin katsojan tunneskaalaa kauttaaltaan.

Teksti: Ellamaria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti