tiistai 28. marraskuuta 2017

Pilkka osuu omaan nilkkaan, tosi-tv!


Piia Leinon Ruma kassa tarjoaa överiksi menevän kuvauksen naisen roolista tosi-tv -koneistossa. Romaani on ehdottoman viihdyttävää ja hauskaa luettavaa olematta silti kevyt.

Sarianna on kassatyöntekijä, joka omaksi yllätyksekseen saa kutsun selviytyjät tyyppiseen tosi-tv -ohjelmaan. Sarianna on aina ajatellut olevansa tavallisen näköinen ja oloinen ihminen, eikä voi ymmärtää, miksi juuri hänet valitaan osallistujaksi. Vasta perillä ohjelman kuvauspaikalla Thaimaassa selviää millaiseen liemeen Sarianna onkaan itsensä ajanut.

Ruma kassa sisältää stereotypioita, mutta myös niiden ironisointia ja parodiointia. Pilkan kohteena eivät stereotypisoinnista huolimatta ole romaanin henkilöhahmot, vaan koko viihdekoneisto. Romaani luotaa kiinnostavalla tavalla ulkonäkökeskeistä kulttuuria ja esittelee yhden kauheimmista tosi-tv -konsepteista koskaan.

Pinnallisen ja hauskan seassa romaanissa on painavampaakin ainesta. Teos pohdiskelee tapojamme käyttää viihdettä, ja sitä, millä tavoin viihde käyttää meitä. Leinon romaanin selkeä kirjakaveri on Arto Salmisen Kalavale, jossa myös käsitellään tosi-tv -maailmaa ja sitä, mitä kilpailuohjelma voi kertoa yhteiskunnastamme yleisesti.

Piia Leino on itse toiminut niin kassatyöntekijänä kuin uutistoimittajanakin. Erityisesti toimittajuuden huomaa kirjasta, sen napakasta kielestä ja hyvässä rytmissä etenevästä juonesta.


Teksti: Ella

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Savolainen maailmanmies



Kuopiolaisen Juho Rissasen (1873-1950) elämä kulki kerjäläisestä kansainväliseksi kuvataiteilijaksi. Kuopiolainen Tiina Kekäläinen innostui hänestä niin, että kirjoitti kaksi kirjaa, toisen lapsille, toisen aikuisille. Niissä hän hyödyntää Kuopion taidemuseon arkistoa ja ennen käyttämätöntä Juha Leinon kotiarkistoa. Kummassakin kirjassa Kekäläisen teksti soljuu luontevasti.

Taiteilijan matkassa. Juho Rissanen ja taidelokki Hönttiäinen maailmalla –kirja kertoo Juhosta lapsille. Vitsikkäät kuvat siihen maalasi kuopiolainen Anna Vepsä, ja kirjaan painettiin kuvia Juhon tuotannosta. Taidekasvattajana Kekäläinen laati loppuun tehtäviä lapsiryhmälle. Löytyypä kirjasta pari lauluakin.

Aikuisten tietokirja Juho Rissanen. Sisulla ja sitkeydellä syventyy huumoria pursunneen Juhon vaiheisiin, juttuihin ja sattumuksiin. Loppuluvussa Kekäläinen kirjoittaa Juhon taiteellisesta kehittymisestä.

Käsissä helposti pideltävä kirja koostuu selkeistä kokonaisuuksista. Paula Karjalainen on taittanut sivut oivaltavasti. Niitä elävöittävät valokuvat henkilöistä ja paikoista sekä värikuvat taiteesta.

”Antoo maetoo”

Puijon kupeessa Kemilänmäellä syntynyt Juho kerjäsi lapsena: ”Antoo pienelle lapselle maetoo.” Kodin väkivalta ja isän ryypiskely pahensivat perheen kurjuutta, sairastelu ja haaverit estivät koulunkäynnin.

Iloa Juholle toivat poikaporukan retket Maljalahdelle ja Puijolle. Lauleskelevan palovahdin kanssa pääsi ”ruuttahuoneelle” ja tuomiokirkon torniin. Antti-setä, lääninsairaalan muonamestari, antoi ruokaa.

Kun Juho oli kymmenvuotias, hänen isänsä paleltui humalassa tammimarkkinoilta palatessa Maljalahden jäälle. Siitä lähtien Juho osallistui perheen elatukseen. Poika toipui isän kuolemasta vasta 30-vuotiaana maalaamalla teoksen Lapsuuden muisto.

Sokea ja Povari Pariisissa

Juhon matka maalarinsällistä kansainväliseksi kuvataiteilijaksi kesti vain viitisen vuotta. Monet auttoivat häntä. Esimerkiksi taiteilija Albert Gebhard kutsui varattoman Juhon kesäksi Rautalammille ja opetti piirustusta sekä vesivärimaalausta.

Juhon ura lähti kiitoon Pariisissa vuonna 1900. Silloin maailmannäyttelyn yhteyteen järjestettiin kansainvälinen taidenäyttely, jossa olivat esillä vesivärimaalaukset Sokea ja Povarissa. Juho palkittiin niistä pronssimitalilla.

Sokean mallina oli ketterä 94-vuotias Heta Kauppinen. Tilannekomiikkaa hersyvä Povarissa kuvaa arvostettua parantajaa Haran Maijaa. Häntä ympäröi Antikkalan talon naisväki ja ”piälle vielä elättipoekakii”. Molemmat työt Juho maalasi nykyisessä Siilinjärven Koivusaaressa.

Sulttaanin ovenvartija

Juho asui lähes puolet elämästään ulkomailla, Euroopassa, Algeriassa ja viimeiset vuodet Yhdysvalloissa. Rauhan kannattajana hän ei kestänyt Suomen sisällissotaa. Myös taide ja sen opiskelu sekä terveyden hoitaminen ajoivat Juhoa ulkomaille etenkin talvisin. Hänet haudattiin Kuopion Isolle hautausmaalle lähelle synnyinkotia.

Juhon keppostelevaa luonnetta kuvaa, kuinka hän eteläranskalaisessa kalastajakaupungissa esittäytyi turkkilaisena, pakanana tai sulttaanin ovenvartijana.

Rissasen töitä on Pohjois-Savossa esillä julkisesti. Nilsiän kirkkoon hän maalasi alttaritaulun Ristintie. Kuopion museo- ja kirjastorakennukseen, nykyiseen museoon, valmistui suurlakon muistoksi fresko ”Rakentajat” malleinaan nilsiäläisiä miehiä. Juhon tuotantoon voi tutustua myös Kuopion kaupungintalon ruokalassa ja Kuopion taidemuseon perusnäyttelyssä.

Taidehistorian ohella Juho pääsi kirjallisuudenhistoriaan: ystävä kirjailija Joel Lehtonen ikuisti hänet Putkinotko-sarjan kirjakauppiaaksi Aapeli Muttiseksi.

Teksti: Terhi

 

torstai 2. marraskuuta 2017

Taiteen ystäville ja varkaille



”Meillä on taide, ettemme kuolisi totuuteen” -Nietzsche

Donna Tarttin Tikli (2013) oli ilmestyessään kauan odotettu ja sille oli myös paljon odotuksia. Siltä nimittäin odotettiin yhtä paljon kuin Tarttin esikoisteokselta Jumalat Juhlivat Öisin.  On myönnettävä, että tuskin Tarttin mikään teos tule pääsemään kyseisen esikoisteoksen tasolle. Tikli on loistavaa viihdekirjallisuutta, jossa suorastaan vilisee kirjallisuus- sekä taideviitteitä aina viimeisille sivuille asti. Tartt kuitenkin hioi juonta yhdeksän vuoden ajan ja se näkyy teoksessa, edukseen. Teos voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 2014.

Teos esittelee päähenkilönsä Theon Deckerin ensin nykyhetkessä Amsterdamissa, vaikkakin vain lyhyen hetken ajan. Tartt tempaa heti kirjan alussa lukijansa 14-vuotta taaksepäin New Yorkiin  pohjustamaan, miksi päähenkilömme on niin surkeassa kunnossa, mitä prologi antoi ymmärtää. Tikli koostuu useammasta toinen toisiaan nerokkaimmin nimetyistä osioista, näin esimerkkinä Poika ja pääkallo, Morfiinitikkari sekä Kulissien takainen verstas.  Nämä osiot kertovat meille takauman kautta, miten kaikki tapahtumat kiertyvät erään tietyn taidemaalauksen ympärille. Nimittäin 1600-luvulla maalattu ”Tikli”, josta kirjakin on saanut nimensä.

Jo alussa tehdään selväksi että Theonin äiti on kuollut ja varsin traagisella tavalla. Takaumassa, jossa  13-vuotias Theon lähtee vierailulle New Yorkin isoimpaan taidemuseoon äitinsa kanssa, ja heidän ollessa siellä museon lahjakaupassa räjähtää pommi. Theon herää tuntien kuluttua yksin räjähdyksenjälkeisessä museossa ja saa käänteen jälkeen haltuunsa maalauksen pienestä linnusta. Yhtenä ainoista eloonjäänneistä ja vailla laillista huoltajaa Theonin elämä muuttaa suuntaansa täysin uusiin uomiin. Päähenkilömme palaa jatkuvasti äitiinsä ja tämän kuolemaa, mikä on kieltämättä nykykirjallisuuden mieshahmoilta odotettua. 
Tartt on mielestänyt hyvin vanginnut 13-vuotiaan pojan mielenmaiseman. Etenkin kuvannut miten tämä voisi kohdata yksinhuoltajaäitinsä ja miten tälläinen, traaginen onnettomuus saattaisi vaikuttaa lapsen mielentilaan.

Henkilöhahmot ovat jälleen uskottavia. Ja kaikista lukija ei todellakaan pidä, ja se onkin tarkoitus. Tartt on, jälleen, mielestäni onnistuneesti kuvannut epätäydellisiä hahmoja, jotka käyttäytyvät yhtä itsekkäästi ja epäsankarillisesti kuten ihmiset yleensä.  Theonkin on aika ajoin ärsyttävä valittaja jota tekisi mieli käskeä ottamaan itseään niskasta kiinni, mutta minkäs teet. Mielestäni pelkästään tämä kertoo Tarttin työskennelleen kirjansa kanssa vuosia. Koska kuka samaistuttava henkilöhahmo olisi täydellisen, tavoiteltava ihannekuva verrattaen  epätäydellisyyteen joka parhaiten kuvastaa meitä ihmisiä.

Teoksen iso sivumäärä saattaa säikäyttää useimmat lukijat tiehensä, mutta kirjan teksiasu on kevyttä ja helppolukuista. Tarinan hitaaseen poljentoon sekä hahmojen välisiin suhteisiin menee tuokio totuttautua, mutta ottaen huomioon kirjan pituuden sillä ei ole kiire minnekään. Theonin odysseia on (pokkarina) yli 800-sivun arvoinen.

Suurimmille kaunokirjallisuuden sekä taiteen ystäville suosittelen teosta lämpimästi, lukisi sitä kuinka hitaasti tahansa. Vaikka odotellessaan pääsyä hammaslääkärin vastaanotolle.

Teksti: Ofimia